Hyvä tietää palvelussuhteista

Henkilöt palkataan kaupungin palvelukseen yleensä toistaiseksi, mikä tarkoittaa virka- tai työsuhdetta, jonka kestoa ei ole etukäteen rajoitettu. Henkilö voidaan palkata määräajaksi vain, jos määräaikaiseen palkkaamiseen on perusteltu syy. Määräaikainen palvelussuhde päättyy ilman irtisanomista määräajan päättyessä.

Kaupungin palvelussuhteet ovat virkasuhteita (= virka) tai työsopimussuhteita (=toimi).

Toimi

Suurin osa kaupungin palvelussuhteista on työsopimussuhteita. Palvelussuhde perustuu molempien osapuolten allekirjoittamaan sitovaan työsopimukseen. Työntekijöiden palvelussuhteen ehdot määräytyvät työsopimuslain ja kunnallisten työehtosopimusten perusteella.

Virka

Virkasuhteet on rajattu niihin tehtäviin, joissa käytetään julkista valtaa. Viranhaltija voi lakiin perustuvan toimivaltansa perusteella mm. päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. Tällaisia ammattiryhmiä ovat esimerkiksi sosiaalityöntekijät, opettajat ja lääkärit. Viranhaltijan palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisia viranhaltijoita koskevan lain, kunnallisten virka- ja työehtosopimusten ja palvelussuhdeturvalain perusteella.



Takaisin | Tulosta sivu