Tälle sivulle on koottu linkkejä kaupungin elinkeinoelämään ja yrittämiseen liittyvistä palveluista. Lahden alueella katseet on suunnattu vuoteen 2015. Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategiassa tarkastellaan alueen kannalta merkittäviä muutostrendejä, luodataan alueen vahvuuksia sekä hahmotellaan osaamisen kärkialueet. Voit selailla ja tutustua strategiaan netissä.
Lisätietoja yrittämisestä ja elinkeinoelämästä saat Lakesista. Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy - LAKES on alueen kuntien omistama elinkeinoyhtiö, jonka ydintehtäviä ovat mm. yrityspalvelut. Jos haluat pysyä kärryillä Lahden seudun yrittäjäuutisista, tilaa Lakesin uutiskirje.
Lahti Living Lab saattaa yhteen julkisyhteisöt, yritykset, korkeakoulut sekä käyttäjät. Tarkoituksena on auttaa yrityksiä ja organisaatioita kehittämään tuotteitaan käyttäjälähtöisiksi sekä ottaa kuluttajat mukaan innovaatioprosessiin.
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy edistää kasvutavoitteisten yritysten syntymistä, kasvua ja investointeja Lahden alueelle. Se vastaa Suomen ympäristöteknologiaklusterin kehittämisestä ja kansainvälistämisestä sekä rakentaa Lahden alueesta maailmanluokan ympäristöliiketoiminnan ja -tutkimuksen keskittymää.
Takaisin |
Tulosta sivu